Vuosaaren metroaseman hissien peruskorjaus aiheuttaa muutoksia aseman esteettömiin kulkureitteihin

Vuosaaren metroaseman hissit peruskorjataan aseman toimivuuden parantamiseksi. Työt aloitetaan lokakuun lopussa viikolla 44 eli 29.10. alkavalla viikolla. Urakan on arvioitu valmistuvan kokonaisuudessaan vuoden 2019 alkupuolella viikolla 9. Hissit peruskorjataan siten, että asemalla on aina muita hissejä käytössä.

Työt viikosta 44 alkaen

Työt aloitetaan Columbuksen kauppakeskuksen puoleisen pään lippuhallin hissin sekä Ulappasillan hissin peruskorjauksesta. Lippuhallin toinen hissi on käytettävissä remontin ajan, mutta Ulappasillan puolella hissi ei toimi lokakuun lopusta arviolta vuoden loppuun. Helpoiten kulku onnistuu Tyynylaavantien hissillä. Ulappasillan puoleiseen oveen kiinnitetään töiden alkaessa opaskartta kulkuyhteyksistä.

 

Työt viikosta 1/2019 alkaen

Peruskorjauksen toinen osa alkaa jolloin korjataan toisen Columbuksen kauppakeskuksen puoleisen lippuhallin hissi, lippuhallista Tyynylaavantielle kulkeva hissi (B-uloskäynti) sekä Mosaiikkitorin parkkihallin hissi. Peruskorjauksen aikana lippuhallin toinen hissi on käytettävissä, mutta Tyynylaavantielle laskeutuva hissi on pois käytöstä arviolta helmikuun loppuun asti, jolloin kannattaa käyttää Ulappasillan puoleista hissiä. Tyynylaavantien puoleiseen oveen kiinnitetään töiden alkaessa opaskartta kulkuyhteyksistä.

Myös Mosaiikkitorin parkkihallin hissi on remontissa arviolta helmikuun 2019 loppuun asti. Liikuntarajoitteisten ja lastenvaunujen kanssa kulkevien kannattaa tuolloin käyttää Columbuksen kauppakeskuksen parkkihallia, josta on esteetön kulku.