Hymyä, hyviä tapoja ja huomiointia – matkustajien toiveet joukkoliikenteeseen

KUVA: Matkustajat jättivät yli 1 000
matkarauhatoivetta HSL:n osastolle Maailma kylässä
-festivaalilla

.  

HSL:n ja muiden joukkoliikennetoimijoiden Matkarauhaa-kampanja
sai rytmikkään päätöksen sunnuntaina Maailma kylässä
-festivaalilla, kun matkustajien matkarauhatoiveista koottu kirja
julkistettiin ennen suuren suosion saavuttanutta Jukka Pojan
keikkaa. 

– Matkustajat toivoivat joukkoliikenteeseen erityisesti
toisten huomioon ottamista ja nostivat hyvät käytöstavat kunniaan,
HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi totesi kampanjan sadosta
festivaalin päälavalla.

 

Matkarauhatoiveita oli mahdollista jättää kevään ajan HSL:n
ylläpitämälle Matkarauhaa.fi-sivustolle, jonne kertyi kaikkiaan 5
689 toivetta. Lisäksi matkarauhaa pystyi vielä toivottamaan HSL:n
Maailma kylässä -osastolla. Festivaalivierailta tuli yli 1 000
toivetta. 

 

Joukkoliikenteen käyttäjät muistuttivat jättämissään
toiveissa esimerkiksi kohteliaisuuden merkityksestä: istumapaikka
olisi hyvä luovuttaa kyytiin nousevalle vanhukselle ja laukku
siirtää ruuhka-aikana syliin viereistä penkkiä varaamasta.

 

Kanssamatkustajia myös pyydettiin välttämään äänekästä
musiikin kuuntelua ja kännykkään juttelua. Kaikenlainen
räyhääminen, sotkeminen ja kiroilu tuomittiin yhteistuumin.
Tervehtimistä ja hymyä puolestaan peräänkuulutettiin.

KUVA: Jukka Poika rytmitti Matkarauhaa-kampanjan päätökseen
HSL:n tarjoamassa konsertissa.


 

HSL:n Matkarauhaa-kirja

Hyvät tavat luovat myönteistä ilmapiiriä

Tammikuussa käynnistyneen Matkarauhaa-kampanjan keskeisenä
viestintä on ollut, ettei huono tai loukkaava käytös kuulu
joukkoliikennevälineisiin. Jokaisen pitäisi voida matkustaa ja
tehdä työtään ilman pelkoa fyysisestä tai sanallisesta häirinnästä.

 

– Tämä on myös HSL:n tuoreen turvallisuusstrategian kantava
periaate. Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat oleellinen osa
toimivaa joukkoliikennettä, ja HSL tekee jatkuvasti työtä niiden
eteen, Suvi Rihtniemi kertoo. 

 

Joukkoliikenteen turvallisuuteen vaikuttaa moni tekijä:
rakennettu ympäristö, kulkuvälineiden ominaisuudet ja varusteet,
henkilökunnan koulutus ja ohjeistus, järjestyksenvalvonta sekä
kamera- ja hälytysjärjestelmät. 

 

– Kampanjalla on haluttu nostaa tärkeä teema
keskustelunaiheeksi, kuunnella matkustajia, parantaa matkustajien
ja henkilökunnan turvallisuutta sekä luoda myönteistä,
kunnioittavaa ilmapiiriä joukkoliikenteeseen, Rihtniemi summaa. 

 

Matkarauhaa-kampanjasta ovat vastanneet HSL:n lisäksi HKL,
VR, Eläköön.fi-liikenneturvallisuuskampanja ja Veolia
Transport.