Lähijunaliikenteen avaaminen kilpailulle saa kannatusta Kuntavaaliehdokkaat: Joukkoliikenteen palvelutaso tärkeämpi kuin edulliset hinnat

HSL kysyi lokakuun alussa Helsingin seudun kuntavaaliehdokkailta
näkemyksiä joukkoliikenteen kehittämisestä alueella. Kymmenen
kohdan kyselyyn vastasi yli 700 kunnallisvaaliehdokasta. Vastausten
perusteella yli 60 prosenttia vastaajista pitää joukkoliikenteen
palvelutasoa tärkeämpänä kuin edullisia lipun hintoja. Samoin
suurempi osa vastaajista kannattaa lähijunaliikenteen avaamista
kilpailulle. Sen sijaan ruuhkamaksujen käyttöönottoa Helsingin
seudulla kannattaa vain noin kolmannes vastaajista.

”Olen ilahtunut siitä, kuinka moni ehdokas ymmärtää palvelutason
merkityksen joukkoliikenteen suosiolle ja helppoudelle. Tutkimusten
mukaan asiakkaat reagoivat herkemmin palvelutason muutoksiin kuin
hinnanmuutoksiin. Palvelutason pitäminen hyvänä ja sen edelleen
parantaminen on fiksua liikennepolitiikkaa”, HSL:n toimitusjohtaja
Suvi Rihtniemi sanoo.

Merkittävä osa vastaajista olisi myös valmis avaamaan
lähijunaliikenteen kilpailulle.

”Junaliikenteen kilpailuttaminen on tuonut muun muassa Ruotsissa
merkittäviä säästöjä operointikustannuksiin. Säästöt hyödyttävät
joukkoliikenteen suurimpia maksajia kuntia ja sitä kautta
veronmaksajia. Tämä on selvästi ymmärretty myös ehdokkaiden
parissa”, Rihtniemi jatkaa.

Valtion joukkoliikennetukea HSL:lle haluaisi korottaa 60
prosenttia vastaajista. Tällä hetkellä valtion osuus HSL:n budjetin
joukkoliikennetuesta on kahden prosentin luokkaa, kun pienissä
kaupungeissa valtion osuus joukkoliikennetuesta vaihtelee 30 – 40
prosentin välillä.

Yli 35 prosenttia vastaajista haluaisi nähdä myös yritykset
joukkoliikenteen maksumiehinä. Noin 34 prosenttia vastaajista olisi
valmis rahoittamaan joukkoliikennettä myös ruuhkamaksuilla.

Kunnallisvaaliehdokkaiden vastaukset HSL:n 10:een
joukkoliikennekysymykseen