Muista heijastin!

Talvi on pimeimmillään, mutta heijastin tekee liikkumisesta turvallisempaa. Välkkyvää kannattaa käyttää myös bussin tai raitiovaunun pysäyttämiseen.

Heijastin on hyvä panna heilumaan aina kun lähdet kotoasi. Pimeänä vuodenaikana ilman heijastinta liikkuva jalankulkija on moninkertaisessa onnettomuusvaarassa heijastinta käyttävään verrattuna.

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen. Heijastinta käyttävä näkyy jo 300 metrin päästä. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin näkyy jo 150 metrin etäisyydeltä.

Valaistuissa taajamissakin voi olla pimeän aikaan vaikea havaita kadulla liikkuvia. Esimerkiksi katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat katua ylittävien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden erottamista.

Pimeä vuodenaika näkyy onnettomuustilastoissa. Vuoden pimeimpänä aikana loka-tammikuussa sattuu noin puolet kaikista jalankulkijoiden kuolemaan tai loukkaantumisen johtavista onnettomuuksista. Niissä vain yhdessä viidestä on käytetty heijastinta. 

Tutkijalautakuntien mukaan puolet pimeällä tapahtuneista jalankulkijoiden kuolemantapauksista olisi voitu välttää käyttämällä heijastinta.

Heijastin auttaa myös pysäkillä, sillä välkkyvää heilauttamalla varmistat, että pysäytysmerkkisi näkyy pimeälläkin. Nosta käsi hyvissä ajoin ylös, jotta kuljettaja tietää sinun haluavan kyytiin. Myös HSL:n matkakorttikotelo sopii tarkoitukseen mainiosti, sillä sen toisella puolella on heijastinpinta. Kotelon saat HSL:n palvelupisteestä.