Kutsuplus-palvelun suosio kasvaa

HSL:n Kutsuplus-palvelun käyttäjämäärät kasvavat vauhdilla. Kutsuplus-liikenne käynnistyi kaikille avoimena palveluna huhtikuussa 2013, ja toukokuussa 2014 matkustajamäärä oli siihen verrattuna jo lähes viisinkertainen.

Toukokuussa Kutsuplus-busseilla tehtiin 4 455 matkaa. Asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla: uusimmassa kyselyssä asiakkaat antoivat Kutsuplussalle arvosanan 4,6 (asteikolla 1-5). Käyttäjät myös osallistuvat palvelun kehittämiseen palautteiden, kyselyiden ja tutkimusten kautta.

Kutsuplus toimii tosiaikaisesti asiakkaiden tekemien matkatilausten mukaan, ilman kiinteitä reittejä tai aikatauluja.  Matka tilataan verkossa ja maksetaan palveluun kuuluvasta Matkakukkarosta. Kutsuplus-bussi kuljettaa pysäkiltä pysäkille, ilman vaihtoja tai parkkipaikan etsimishuolia. Älypuhelimella saa sähköpostitse tulevan linkin kautta tosiaikaisen opastuksen lähtöosoitteesta pysäkille sekä pysäkiltä määräosoitteeseen. Kartalta asiakas näkee oman sijaintinsa samoin kuin sen, missä hänen tilaamansa auto on menossa.

Palvelu ulottuu lännessä Tapiolaan ja Leppävaaraan, idässä Itäkeskukseen ja pohjoisessa Kehä I:een. Kutsuplus palvelee arkipäivinä klo 6-23. Palveluaika laajenee klo 24:ään 18. elokuuta, kun palveluun saadaan lisää ajoneuvokapasiteettia.

Kutsuplus mukana älyliikennetapahtumassa
Kutsuplus on näkyvästi esillä ITS European Congress 2014 -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.-19.6.2014. Kongressi ja siihen liittyvä näyttely houkuttelevat paikalle yli 2 000 älyliikenteestä kiinnostunut asiantuntijaa ja päättäjää.

Kutsuplus-palvelun taustalla olevaa älyliikennejärjestelmää kehittävä, Aalto-yliopiston tutkijaryhmän perustama Ajelo Oy on lisäksi mukana ITS in Your Pocket -sovelluskilpailussa. Ajelo kuuluu loppukilpailuun valittuun kymmenikköön. Voittaja julkistetaan Helsingin kongressin yhteydessä.

Kutsuplus tarjoaa kyytiä myös kesällä
Perjantaina 20.6. juhannusaattona Kutsuplus ei liikennöi. Muutoin Kutsuplus palvelee kesällä maanantaista perjantaihin klo 6-23.

Kutsuplus-esite

www.kutsuplus.fi