Laadunvalvonnalla parannetaan matkustusmukavuutta

HSL joukkoliikenteen kevään 2014 kaluston laatututkimuksen mukaan eniten laatupoikkeamia oli bussien sisäseinien ja tukitankojen kunnossa. Lisäksi ikkunoista ja istuimista löytyi useita poikkeamia. Tutkimuksessa kirjataan erikseen vaaraa aiheuttavat ja liikennöintisopimusten mukaan korjattavat poikkeamat. Myös vähäisemmät joukkoliikenteen viihtyisyyteen ja imagoon vaikuttavat poikkeamat raportoidaan.

Mitä pienemmät poikkeamapisteet ovat, sitä parempi on kaluston laatutaso. Parhaiten menestyneen liikennöintikohteen keskimääräinen poikkeamapistekertymä oli kaksi ja heikoimman 239 poikkeamapistettä. Keskimäärin tutkituissa busseissa oli 72 poikkeamapistettä. Tutkimustuloksista raportoidaan reaaliajassa HSL:n kehittämän uuden sähköisen raportointijärjestelmän (Jola Web) avulla.

Jola Webissä laatuhavainnot ovat välittömästi liikennöitsijöiden ja HSL:n asiantuntijoiden tarkasteltavissa. Poikkeaman sijainti joukkoliikennevälineessä voidaan merkitä sähköisesti ja siitä voidaan liittää valokuva järjestelmään. Tämä nopeuttaa merkittävästi poikkeamien korjaamista.

”Jola Webin reaaliaikaisuus on nostanut kaluston laatututkimuksen aivan uudelle tasolle. HSL onkin saanut järjestelmästä paljon myönteistä palautetta. Olemme esitelleet Jola Webiä monissa kansainvälisissä ja kotimaisissa liikennealan konferensseissa. Uutta järjestelmää on kehitetty hyvässä yhteistyössä sekä liikennöitsijöiden että järjestelmän toimittajan Data Rangers Oy:n kanssa.” kertoo ryhmäpäällikkö Antti Vuorela HSL:n operatiiviset tutkimukset ryhmästä.

Kaluston laatututkimuksen tulosten perusteella maksetaan liikennöitsijöille laatubonuksia. Vastaavasti korjaamattomista ja vaaraa aiheuttavista poikkeamista voidaan periä tulevaisuudessa laatusanktiota. Tavoitteena on, että tutkimuksen avulla joukkoliikennekaluston laatu paranee ja joukkoliikenteen käyttö lisääntyy.

HSL joukkoliikenteen kaluston laatututkimuksessa havainnoidaan liikenteessä olevien bussien sekä metro- ja raitiovaunujen kuntoa ja siisteyttä. Keväällä 2014 tehtiin kaikkiaan noin 4 200 havaintoa tammikuusta toukokuuhun. Bussiliikennettä koskevia havaintoja oli 3 500.