HSL aloittaa uusien kosketusnäytöllisten matkakortinlukijoiden laajamittaisen asennuksen

HSL:n uuden lippu- ja informaatiojärjestelmän huhtikuussa käynnistynyt koekäyttövaihe on päättymässä, ja uusien matkakortinlukijoiden laajamittainen asennus käynnistyy kesäkuun toisella viikolla.

Laitteisto asennetaan yhteensä 1 500 HSL-alueen bussiin, raitiovaunuun ja junaan. Työt alkavat Nobinan busseista Helsingissä ja Vantaalla. Busseihin asennetaan matkakortinlukijoiden lisäksi seuraavan pysäkin kertova näyttö, kuljettajan infopääte ja kuljettajan lipunmyyntilaite.
 
Asennukset etenevät liikenneväline kerrallaan. HSL arvioi töiden kestävän vuoden loppuun asti. Loppuvuoden aikana HSL-liikenteessä on rinnakkain liikennevälineitä, joissa on joko uudet tai vanhat matkakortinlukijat. Uudella ja vanhalla matkakortinlukijalla ostetut liput kelpaavat ristiin vaihtomatkoilla.  

Koekäyttö on sujunut hyvin ja matkustajat ovat oppineet nopeasti käyttämään uusia matkakortinlukijoita.
”Asiakkaat osaavat hyvin kausilippujen leimaukset. Arvolipun oston uusi toimintaperiaate, jossa ensin valitaan matkustusalue, painetaan OK ja vasta sitten näytetään korttia, vaatii kuitenkin edelleen opettelua”, hankejohtaja Eero Nikula HSL:stä sanoo.  

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä tuo merkittävää helpotusta HSL:n asiakkaiden arkeen. Helppokäyttöisten laitteiden ohella uudistus tuo ajantasaisen matkustajainformaation kaikkien matkustajien ulottuville. Pysäkkikuulutukset tulevat syksyllä käyttöön busseissa ja raitiovaunuissa. Kaikki liikennevälineet näkyvät tulevaisuudessa reaaliaikaisesti HSL:n Reittioppaassa ja pysäkkinäytöissä.

Lippu- ja informaatiojärjestelmän uudistuksesta kerrotaan lisää osoitteessa www.hsl.fi/uudetlaitteet. Sivustolla voi myös harjoitella uuden matkakortinlukijan käyttöä.

Markkinointikampanja kehottaa koskettamaan hellästi

HSL:n kampanja uusista matkakortinlukijoista käynnistyi maanantaina 30.5. Uudet, ”hellästi kosketeltavat” matkakortinlukijat esitellään asiakkaille televisiossa, elokuvateattereissa, verkossa ja ulkomainonnassa sensuellisti parfyymimainosten ja Serge Gainsbourgin hengessä. ”Viestin kärki on kosketusnäytöissä ja entistä helpommassa ryhmälippu-toiminnossa, sillä ne ovat monille matkustajille uusien laitteiden keskeisimmät parannukset.”, HSL:n markkinointisuunnittelija Eeva Jakobsson kertoo.

Maastosta ja verkosta löytyvät myös viralliset käyttöohjevideot ja julisteet. Harjoitteluun tarkoitettuja lukijoita on HSL:n ja kuntien palvelupisteissä. HSL myös järjestää lukijoiden harjoittelutilaisuuksia terminaaleissa ja kauppakeskuksissa pitkin kesää.  

Kosketa hellästi. HSL:n uudet, herkät matkakortinlukijat pian täällä, tv- mainos

Lue lisää uudistuksesta ja harjoittele lukijan käyttöä demo-laitteen avulla

Arvolipun ostaminen

Arvolipun ostaminen usealle matkustajalle

Kausilipun näyttäminen

Matkakortinlukijan käyttöohjeen esite