Kutsuplus-kokeilun loppuraportti: Kehitystyötä matkojen yhdistelyn saralla kannattaa jatkaa

Yksittäisiä matkoja yhdistelevä Kutsuplus-palvelukokokonaisuus keräsi runsaassa kolmessa vuodessa paljon käyttäjien suosiota ja kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella. Taloudellinen kannattavuus ei kuitenkaan noussut kokeilun aikana muun suosion tahdissa. Kokeilu osoitti, että älykkäällä ja automatisoidulla kutsuohjatulla liikenteellä on paljon mahdollisuuksia, kunhan sopiva toteutustapa löytyy, HSL:n koostama loppuraportti vuoden 2015 lopussa päättyneestä Kutsuplus-palvelusta summaa.

”Jaettujen matkojen sekä maksamisen ja käytön sujuvuus ja joustavuus lisäävät kysyntää. Kustannustehokkaiden ja yksilöllisiin matkustustarpeisiin mukautuvien liikkumispalvelujen tarve kasvaa edelleen. Paketoitavat asiat voivat tulevaisuudessa olla myös muita kuin pelkkiä matkoja, kuten vaikkapa loma- ja tapahtumakuljetuksia pääsylippuineen”, Kutsuplus-hankkeen projektipäällikkö Kari Rissanen HSL:stä sanoo.

Helsingissä Kutsuplus osoittautui kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi henkilö- ja leasing-autolle. Kutsuplus säästi asiakaskyselyjen mukaan monen aikaa niin matkan teossa kuin parkkipaikan etsinnässä ja auton ylläpitoon liittyvissä toimissa. Erityisesti palvelu koettiin tervetulleena lisänä poikittaisilla yhteyksillä.

Kokeilun päättyessä käytössä oli yli tuhat pysäkkiä, ja lisäksi palvelua täydensivät virtuaalipysäkit. Automäärä ei kuitenkaan rahoituksen puutteessa kasvanut 15 auton kokeilua suuremmaksi.

HSL:n hallitus päätti loppuvuodesta 2015 liikennöinnin lakkauttamisesta HSL:n suojissa kuntien heikon taloustilanteen vuoksi. HSL on teettänyt selvitystyön, jossa Kutsuplus-palvelulle on etsitty uutta toteutustapaa ja markkinaehtoista ylläpitäjää. HSL toivoo, että älykkään kutsuohjatun liikenteen kokeilusta otetaan kaikki opit ja hyöty irti, sillä kokeilun aikana kehitettiin ja testattiin lukuisia älyliikenteen toimintoja yhdessä asiakkaiden kanssa.

Kokeiluhankkeeseen osallistuivat HSL:n ohella ohjelmiston kehittäjä Split Finland OY (aikaisemmin Ajelo Oy), Aalto-yliopisto ja Liikennevirasto. Perusta kokeilulle luotiin TEKES:n, Helsingin kaupungin innovaatiorahaston, HKL:n ja Liikenne- ja viestintäministeriön tuella.

Tutustu loppuraporttiin