Kerro mielipiteesi Herttoniemen alueen tulevasta linjastosta!

Herttoniemen alueen linjastoon on suunnitteilla pieniä muutoksia, joilla linjasto saadaan vastaamaan paremmin matkustajien tarpeita. Asiakkailla on nyt mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmiin kommentoimalla ja vastaamalla kyselyyn linjastovaihtoehdoista. Vastausaikaa on 19.2.2017 asti.

Herttoniemen alueen tulevasta linjastosta on tehty kolme erilaista linjastoluonnosta. HSL haluaa kuulla vaihtoehtojen vahvuuksista ja heikkouksista palautetta, jonka perusteella suunnittelijat voivat vielä tarvittaessa muokata suunnitelmia.

Nyt suunniteltavat muutokset koskevat Herttoniemen lisäksi Roihuvuorta, Roihupeltoa ja Tammisaloa. Muutokset toteutetaan vaiheittain syksystä 2018 alkaen.

Vaihtoehtoja voi kommentoida sunnuntaihin 19.2.2017 asti. Tämän jälkeen kaikki palautteet käydään läpi, ja ne vaikuttavat lopullisen linjastoratkaisun valintaan. HSL julkaisee lopulliset suunnitelmat Herttoniemen alueen linjastosta kevään 2017 aikana.

Lisätietoa Herttoniemen alueen linjastosta, suunnitelmavaihtoehdot sekä vastauslinkki. 

HSL:n suunnittelijat esittelevät Herttoniemen alueen linjaston suunnitelmia Itä-Helsingin kaavapäivässä 7.2.2017. Tapahtuma järjestetään kulttuurikeskus Stoassa Itäkeskuksessa.

Lisätietoa kaavapäivästä