Alle kolme prosenttia HSL:n matkustajista kulki liputta vuonna 2016

HSL tarkasti viime vuonna yhteensä 3,3 miljoonan matkustajan liput, ja tarkastetuista 2,9 prosenttia kulki ilman asianmukaista lippua.

Alle kolmen prosentin liputtomuus on kansainvälisesti vertaillen hyvä luku. Liputtomien osuus nousi hieman vuodesta 2015, jolloin heitä oli 2,7 prosenttia tarkastetuista.

HSL kuitenkin menetti liputta matkustamisen vuoksi viime vuonna tuloja noin 10 miljoonaa euroa, joten liputtomuus teki edelleen merkittävän loven joukkoliikennetuloihin. Eniten liputtomia tavattiin lähijunissa, metroasemien laiturialueilla ja raitiovaunuissa.

HSL jatkaa vuonna 2017 edelleen näkyvää ja tehokasta tarkastamista, sillä se ehkäisee liputtomuutta ja edistää lipputulojen kertymistä. Tarkastuksia suunnataan erityisesti runkobussilinjoille, raideliikenteeseen sekä aamun ja iltapäivän työmatkaliikenteeseen.

Tarkastajien opastustyö lisääntyy tänä vuonna, kun metroliikenne Espooseen käynnistyy. HSL:n uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä tuo lisäksi kaikkiin joukkoliikennevälineisiin uudet matkakortinlukijat, mikä myös lisää tarkastajien opastustehtäviä.

HSL vastaa lipuntarkastuksesta koko HSL-alueen joukkoliikenteessä sekä valtakunnallisessa kaukojunaliikenteessä.