Kehärata kasvatti junien suosiota

Kehärata on tuonut juniin lisää matkustajia ja tehnyt matkustamisesta entistä sujuvampaa laajalla alueella pääkaupunkiseudulla.

Kesällä 2015 käyttöön otettu Kehärata on HSL:n selvityksen mukaan kasvattanut lähijunien suosiota laajalla alueella uuden rataosuuden, pääradan ja Vantaankosken radan ympäristössä. Junan osuus pääkulkutapana nousi runsaat 10 prosenttiyksikköä vuodesta 2014 vuoteen 2016. Bussien osuus väheni suunnilleen saman verran.

Junamatkustajien määrä kasvoi selvästi eniten Myyrmäessä ja Kivistössä, joihin on rakennettu paljon uutta asutusta radan tuntumaan.

Joukkoliikennematkustajat olivat Kehäradan valmistumisen jälkeen tyytyväisempiä liikkumisen sujuvuuteen kuin he olivat ennalta arvioineet. Sujuvuus parani laajemmalla alueella kuin matkustajat ennen liikenteen alkamista olettivat. Tyytyväisimpiä olivat Kivistön, Helsingin pohjoisosien ja Etelä-Vantaan matkustajat.

Tyytyväisyyden syy oli muun muassa se, että Kehärata paransi junaliikenteen täsmällisyyttä. Samalla, kun Kehäradan liikenne alkoi, valtaosa suorista bussilinjoista Vantaalta Helsinkiin korvautui lyhyillä syöttölinjoilla asemille. Tihein vuorovälein liikennöitävät lyhyet liityntälinjat ovat parantaneet matkaketjujen luotettavuutta.

Liikennöinnin aloitti myös runkobussilinja 560 Itä-Helsingistä Malmin kautta Myyrmäkeen. Kehäradan vaikutusalueen poikki kulkevat bussit laajensivat Kehäradan vaikutusaluetta entisestään ja Helsingin seudun bussilinjastosta tuli entistä verkostomaisempi.

Kehärata, bussilinja 560 ja Vantaan bussilinjaston muuttuminen liityntäliikennepainotteiseksi ovat yhdessä vaikuttaneet siihen, että junien käyttö on lisääntynyt laajalla alueella uuden rataosuuden ympäristössä.

Myös merkittävä osa Helsinki–Vantaan lentoasemalle kulkevista on todennut Kehäradan käyttökelpoiseksi, ja joukkoliikenteen osuus kokonaisuutenakin on kasvanut. Vuonna 2014 lentoasemalle saapuneista alle 5 prosenttia käytti pääkulkutapanaan junaa. Vuonna 2016 osuus oli runsaat 25 prosenttia. Linja-autolla saapui lentokentälle 35 prosenttia matkustajista vuonna 2014, ja kaksi vuotta myöhemmin 22 prosenttia.

Henkilöauton ja taksin yhteenlaskettu osuus pieneni 58 prosentista runsaaseen 51 prosenttiin.

HSL arvioi Kehäradan vaikutuksia vuosien 2014 ja 2016 matkatutkimusten sekä liikenne- ja matkustajalaskentojen aineistojen sekä maankäytön kehittymisen perustella.

Raportti kokonaisuudessaan