Musiikkiaiheiset maalaukset kohentavat Martinlaakson aseman ilmettä

Martinlaakson asemasta tulee heinäkuun ajaksi luovuuden näyttämö, kun kuvataiteilijat maalavat sinne musiikista inspiraationsa ammentavia teoksia. Harmaus on asemalta tiessään, kun se saa uuden persoonallisen ulkoasun.

Juulia Markko levittää tiistaina neljäs heinäkuuta pitkävartisella telalla maalia Martinlaakson rautatieaseman portaikon seinään. Vihreässä liivissä heiluvaa nuorta naista voisi luulla maalarifirman kesätyöläiseksi, mutta menossa ei ole aivan tavallinen pintojen ehostaminen. 

”Tulossa on työ nimeltään Pyörremyrsky, joka kuvaa urbaania kaupunkikasvillisuutta tuulessa”, kuvataiteilija kertoo. Markko on yksi niistä yhdeksästä taitelijasta, jotka heinäkuussa maalavat asemalle.

Suurin osa betonipinnoista ulkona ja sisällä saavat tyystin uuden ilmeen. Markko maalaa sisätilojen porraskäytäviin yhdessä Verna Tervaharjun kanssa. Julkisivuista huolehtivat Jukka Peltosaari ja Matti Kuusilehto. Alikulkutunnelin seinät hoitavat Hende ja Deos. Laiturialueella suuriin betoniseiniin maalaavat Laura Lehtinen ja Essi Ruuskanen. Penkkeihin taiteilee Jesse  Pasanen

”Kukin taiteilija on saanut jonkun klassisen musiikin termin kuten dolce tai accelerando, jota hän saa kuvittaa tyylinsä ja mielensä mukaan”, Essi Ruuskanen kertoo. Maalaamisen ohella hän koordinoi tapahtumaa yhdessä Jenni Väisäsen kanssa. ”Koska jokaisesta työstä tulee tekijänsä näköinen, asemalle syntyy aivan omanlaisensa ilme.” 

Koordinaattorit kertovat, että toive taideteoksista on lähtöisin Martinlaakson asukasyhdistyksestä. Maalausten ansiosta aikaisemmin niin harmaasta asemasta tulee entistä viihtyisämpi.

Asemalla on koko heinäkuun ajan alakerran lasikopissa myös pop-up-taidetila, jossa on vaihtuvia taidenäyttelyitä sekä tietoa aseman maalaushankkeesta.

Haastattelua tehdessä on vasta taidetempauksen toinen päivä, mutta Ruuskanen ja Väisänen kertovat, että hanke on jo saanut aseman käyttäjiltä myönteistä palautetta.
”Myyrmäen asemalle tehtiin katutaiteen avulla kasvojenkohotus muutamia vuosia sitten. Useampikin ohikulkija on sanonut, että on hienoa, kun Martinlaaksossa tehdään sama.”

Aseman uutta ulkoasua juhlitaan elokuun alussa. 

Maalaustyöt tilaa ja kustantaa Vantaan kaupungin Tilakeskus.

Lisätietoja hankkeesta saa osoitteista http://www.vantaa.fi/uutisia/101/0/130728 sekä www.streetartvantaa.com.