Laajennetun metron ensimmäinen aamuruuhka sujui suunnitelmien mukaan

Maanantaiaamuna 20.11. metron matkustajaliikennettä Espooseen asti ajettiin ensimmäistä kertaa ruuhka-ajan tiheämmällä vuorovälillä. Aamun ruuhka sujui ilman liikennehäiriöitä. Aamun ruuhka-ajan jälkeen turvalaitevika aiheutti liikenteeseen epäsäännöllisiä vuorovälejä aamupäivällä.

Molemmilla metrolinjoilla (Matinkylä–Vuosaari ja Tapiola–Mellunmäki) ajetaan tiheimmällä, viiden minuutin vuorovälillä arkiaamuisin noin kello 6–9 ja iltapäivisin noin kello 14–18.30. Tällöin vuoroväli linjojen yhteisellä osuudella Tapiola–Itäkeskus on 2,5 minuuttia.

Ruuhka-aikaan metroa ajetaan yhteensä 36 junalla.

”Maanantaiaamu oli ensimmäinen todellinen testi laajennetun metron toimivuudelle, kun tiheimmällä vuorovälillä ajettiin ensimmäistä kertaa koko osuudella matkustajien kanssa”, kertoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Aamuruuhkan jälkeen noin kello 9.30 turvalaitevika aiheutti metroon epäsäännöllisiä vuorovälejä, mutta vuorovälit alkoivat palautua normaaleiksi noin kello 11:stä alkaen. Iltaruuhkan liikenne on käynnistynyt normaalisti.

”Aamuruuhkassakin liikenne toimi moitteettomasti”, Rihtniemi sanoo.

Myös viikonlopun metroliikenne sujui suunnitellusti lukuun ottamatta lauantai-illan lyhyttä katkosta ja epäsäännöllisiä vuorovälejä. Molempina viikonlopun päivinä oli liikenteessä poikkeuksellisen paljon ihmisiä, ja tunnelma oli lauantaiaamun ensimmäisestä junasta alkaen iloinen.

”Tätä iloista tunnelmaa siellä ei olisi ollut ilman matkustajia. Suuri kiitos kaikille metron uudella osuudella viikonloppuna matkustaneille”, Rihtniemi sanoo.

Tarkkoja matkustajamäärätietoja metron laajentumisen ensimmäisiltä päiviltä ei vielä ole, mutta HSL pyrkii saamaan dataa aiheesta lähipäivinä.

HSL:n oppaat opastavat matkustajia vielä tänään suurimmalla osalla metron uusista asemista. Seuraava suuri muutos HSL-alueen joukkoliikenteessä tapahtuu 3. tammikuuta 2018, kun Etelä-Espoon ja Lauttasaaren bussit siirtyvät ajamaan metron liityntäliikennettä.

Metron uusiin asemiin on mahdollista käydä tutustumassa alennushintaan 3.12. asti. HSL Mobiililippu -sovelluksella seutulipun voi ostaa sisäisen lipun hinnalla. Tarjous koskee kaikkia matkoja Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten alueella.