HSL tutkii, miten länsimetro on vaikuttanut matkustamiseen

HSL tekee 9.4.–8.5.2018 Matkatutkimuksen, jolla selvitetään, millaisia joukkoliikennematkoja länsimetron vaikutusalueilla tehdään, ja miten matkustaminen on metron myötä muuttunut.

metro

Matkustajille tullaan jakamaan kutsukortteja tutkimukseen länsimetron metroasemilla, Etelä-Espoon ja Lauttasaaren busseissa sekä rantaradan lähijunissa. Kutsukortissa on linkki nettikyselyyn, johon voi vastata matkan päätyttyä tai jo matkan aikana vaikkapa älypuhelimella.

Tutkimuksella hankitaan tietoa vähintään 15 vuotta täyttäneiden matkustajien matkoista ja niihin vaikuttavista taustatekijöistä. Kysymykset koskevat sitä matkaa, jolla vastaaja sai kutsun tutkimukseen. Vastaajalta tiedustellaan esimerkiksi, mistä hän lähti matkalle, minne hän meni ja mitä kulkutapoja hän käytti matkalla. Lisäksi kysytään, miten länsimetro on vaikuttanut matkan sujuvuuteen ja eri kulkutapojen käyttöön.

Matkatutkimus on osa suurten joukkoliikennehankkeiden vaikutusten arviointia. Vastaava tutkimus toteutettiin ennen länsimetron käyttöönottoa keväällä 2016. Nyt tehtävän tutkimuksen myötä saadaan vertailutietoa siitä, miten matkustaminen joukkoliikenteellä on muuttunut länsimetron vaikutusalueella. Tutkimuksen tulokset julkaistaan HSL:n nettisivuilla vuoden 2018 loppuun mennessä.