Risto Rautava valittiin HSL:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Rautavan kausi kestää vuoteen 2021.

HSL:n yhtymäkokous valitsi tiistaisessa kokouksessaan HSL:n hallituksen puheenjohtajaksi helsinkiläisen Risto Rautavan (kok). Rautava aloittaa tehtävässään heti. Kausi jatkuu vuoteen 2021 asti.

Rautava on johtanut HSL:n hallitusta aiemminkin: hän oli puheenjohtajana vuosina 2013–2017.

Rautava korostaa, että lähivuosina yhteistyön merkitys korostuu entisestään.

”Lähiajan suurin uudistus HSL-alueella on vyöhykeuudistus, mikä tukee osaltaan Helsingin seudun toimivuutta yhtenäisenä työssäkäyntialueena. Toisaalta MaaS eli liikkuminen palveluna tulee olemaan aikaisempaa tärkeämmässä asemassa lähivuosien aikana. On tärkeää, että teemme asioita yhdessä kumppaniemme kanssa”, Rautava sanoo.

Rautava nostaa yhtenä keskeisenä asiana esiin myös liityntäliikenteen toimimisen erityisesti länsimetron vaikutusalueella.

”Tähän tarvitsemme varmasti uudenlaista ajattelua ja innovaatioita”, Rautava sanoo.

HSL:n yhtymäkokous myönsi myös eron hallituksen nykyiselle puheenjohtajalle Tatu Rauhamäelle. Rauhamäki jättää tehtävänsä, koska hänet on valittu Palvelualojen työnantajat Paltan elinkeinopolitiikasta vastaavaksi johtajaksi.

Risto Rautava on HSL:n hallituksen uusi puheenjohtaja. Kuva: Lauri Eriksson / HSL