Potkulautapalvelua kokeillaan Vuosaaressa ensi kesänä – kerro, missä asemia tarvitaan!

Mistä ja mihin olisi mukavaa rullailla potkulaudalla? HSL ja Samocat Sharing oy:n tuovat ensi kesänä Vuosaareen kaupunkilaisten kokeiltavaksi yhteiskäyttöisiä potkulautoja. Kerro, missä niitä tarvitaan eniten!

Vuosaareen on tulossa kesäkaudeksi 2019 noin 30 potkulauta-asemaa, josta kaupunkilaiset voivat lunastaa laudan lyhytaikaisesti käyttöönsä. HSL:n ja Samocat Sharingin toteuttamassa kokeilussa on tarkoitus testata sekä tavallisia että sähköpotkulautoja. Pilotissa käytettävät potkulaudat ovat taittuvia ja ne voi tarvittaessa ottaa myös joukkoliikennevälineen kyytiin.

Kaupunkilaiset pääsevät nyt vaikuttamaan potkulauta-asemien sijaintiin. HSL on juuri avannut nettikyselyn, jossa voi merkitä kartalle 1–30 paikkaa, joihin toivoisi potkulauta-asemien sijoittuvan tai joissa asema voisi olla tarpeellinen. Kyselyyn voi vastata 17.12.2018 asti.

Vastaa kyselyyn täällä

Ensi kesänä avattavan potkulautapalvelun käyttäjäksi rekisteröidytään sovelluksella, jota käytetään myös potkulaudan irrottamiseen potkulauta-asemalta. Veloitus käytöstä tehdään käyttäjän maksukortilta.

Potkulautapalvelu valittiin lokakuussa HSL:n IdeaLab-kilpailun toiseksi voittajaksi. IdeaLab-kisassa etsittiin uudenlaisia ja HSL:n palveluita täydentäviä liikkumisratkaisuja. Toinen kisan voittajista on kutsuliikennepilotti. Molempien palvelujen toimivuutta sekä kehitys- ja jatkomahdollisuuksia selvitetään ja arvioidaan pilottien aikana ja niiden jälkeen.