HSL ja HKL testaavat tiheämpää metroliikennettä Matinkylään asti ruuhka-aikaan 28. maaliskuuta

HSL ja HKL testaavat tiheämpää metroliikennettä Matinkylään asti ruuhka-aikaan 28. maaliskuuta

Kolme neljästä metrojunasta ajetaan Matinkylään asti torstaina 28.3. sekä aamu- että iltaruuhkassa. Tarkoituksena on selvittää etenkin, kuinka altista nykyistä tiheämpi metroliikenne olisi häiriöille.

Normaalisti Matinkylään ajetaan joka toinen metrojuna, mikä tarkoittaa, että ruuhka-aikaan Matinkylään saapuu ja sieltä lähtee junia viiden minuutin välein.
Torstaina 28.3. tarkoituksena on, että aamu- ja iltaruuhkassa joka toinen normaalisti Tapiolaan päättyvä juna ajaakin Matinkylään asti, jolloin Tapiolan ja Matinkylän väliselle osuudelle muodostuu vaihtelevasti 2,5 minuutin ja 5 minuutin vuorovälejä. Tunnin aikana Matinkylään ajetaan kuusi junaa normaalia enemmän.

Edellisen kerran vastaava kokeilu tehtiin 30. elokuuta 2018. Tämänkertaisen kokeilun tarkoituksena on testata vastaavaa liikennöintimallia matkustajaliikenteessä talvisemmissa olosuhteissa.