Talviaikataulut voimaan 12.8. – liikenteessä paljon muutoksia

Syksyn myötä HSL-alueella talviaikataulut astuvat voimaan maanantaina 12. elokuuta. Aikataulumuutosten lisäksi joukkoliikenteeseen tulee runsaalti reittimuutoksia.

Syksyn myötä HSL-alueella talviaikataulut astuvat voimaan maanantaina 12. elokuuta. Aikataulumuutosten lisäksi joukkoliikenteeseen tulee runsaalti reittimuutoksia ja joidenkin pysäkkien nimet vaihtuvat. Osa U-linjoista siirtyy talviaikatauluihin jo torstaina 8. elokuuta. Myös osa koululaislinjoista aloittaa liikenteen jo 8.8. alkaen.

Talviaikataulujen ja linjakilpien vaihto pysäkeille on jo aloitettu. Viimeisenä vaihdetaan terminaalien aikataulut ja linjakilvet. Ajankohtaiset reitit ja aikataulut löydät aina Reittioppaasta.

Bussiliikenne

Merkittävimpiä muutoksia tapahtuu Pohjois-Espoon ja Leppävaaran sekä Keravan ja Tuusulan alueilla, joissa bussilinjasto uudistuu kokonaan. Linjastomuutosten vaikutukset omaan kulkemiseen kannattaa tarkistaa linjastouudistusten omilta sivuilta tai Reittioppaasta hakemalla reittiä 12.8. jälkeiseksi ajaksi.

Oranssit bussit lisääntyvät Helsingissä ja Espoossa, kun bussilinjat 58 ja 551 muuttuvat runkolinjoiksi 500 ja 510. Uudet runkolinjat tarjoavat tiheää palvelua Pasilan tason poikittaisliikenteessä. Runkolinjat kulkevat kuitenkin lokakuuhun 2019 saakka Teollisuuskadun kautta kunnes Pasilan uusi terminaali avataan.

Bussiliikenteeseen tulee myös muita muutoksia, jotka on alla esitelty kaupungeittain.

Helsinki

Espoo

Vantaa

Kauniainen

Sipoo

Raitioliikenne

12.8. alkaen koko kesän poikkeusreitillä olleet linjat 2 ja 7 sekä lyhyemmän ajan poikkeusreitillä ollut linja 9 palaavat Pasilaan. Korvaava bussi 2X lakkaa kulkemasta ja linjat 2 ja 7 ajavat taas Länsi-Pasilaan ja linja 9 ajaa taas normaalia reittiään Pasilan asemalle. Samalla linjan 7 uusi reitti tulee voimaan.

Linjan 1 poikkeusreitti Kolmikulmaan jatkuu 29.9. asti.

Junaliikenne

Pasilassa laiturien numerot muuttuvat 12.8. alkaen.

Lähijunien liikennöintiin tulee muutoksia, kun K-junat alkavat pysähtyä kaikilla asemilla ja linjatunnus N poistuu käytöstä. Lisäksi Y-juna alkaa pysähtyä myös Kauklahdessa ja I-junan liikennöintiajat laajenevat.

Muutoksia lähijunaliikenteeseen 12.8. alkaen

Metroliikenne

Metroliikenne siirtyy tiheämpiin talviaikatauluihin 12.8. Matinkylän palveluita parannetaan jatkamalla Mellunmäen vuoroja myöhäisilloissa Matinkylään asti. Muita merkittäviä muutoksia metroliikenteeseen ei ole tiedossa.

Lauttaliikenne

Suomenlinnan lautta jatkaa liikennöintiä kesäaikatauluilla aina 22. syyskuuta asti.