Lehtikeli haittaa jälleen ratikkaliikennettä

Ratikkakiskojen lähettyvillä kannattaa näin syksyisin liikkua tavallistakin varovaisemmin, koska puista putoavat lehdet tekevät kiskot liukkaiksi. Lehdet murskautuvat vaunujen alla öljymäiseksi massaksi, jonka päällä vaunu luistelee pahimmillaan kuin auto vesiliirrossa, ja ratikan jarrutusmatka moninkertaistuu.

Niin autoilijoiden, jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin kannattaa ottaa lehtikeli huomioon. Viime hetken kadunylityksiä on syytä välttää, jos ratikka on tulossa. Myös lapsia kannattaa muistuttaa siitä, että ratikoiden lähellä pitää olla nyt erityisen varovainen.  

Lehtikelin saattaa huomata ratikassa myös siitä, että vaunu nykii liikkeelle lähtiessään. Ratikoiden on joskus vaikea pysyä aikatauluissa liukkauden takia. Tilanne on hankalin siellä, missä lehtipuut kasvavat aivan kiskojen vieressä, esimerkiksi Mäkelänkadulla sekä Munkkiniemen puistotiellä.

HKL:n kiskojenpuhdistuskalusto tekee syksyisin ahkerasti töitä kiskojen harjaamiseksi. Mutta sitä mukaa, kun lehtiä saadaan siivotuksi, uusia putoaa tuulen mukana, joten käytännössä lehtikeli jatkuu niin pitkään, kun vaan puissa lehtiä on.