Joukkoliikenteessä muutoksia 10.8. – liikenne palaa talvikauden aikatauluihin

Joukkoliikenteessä tapahtuu muutoksia 10. elokuuta, kun palaamme talvikauden aikatauluihin. Muutoksissa näkyvät koronapandemian vaikutukset: äkillisesti heikentyneen taloustilanteen takia joudumme lakkauttamaan joitain linjoja ja harventamaan osaa vuoroista. Koronapandemia on aiheuttanut HSL:lle tuntuvia tulonmenetyksiä ja heikentänyt myös jäsenkuntiemme taloutta.

Muutokset vaikuttavat erityisesti bussi- ja junaliikenteessä. Ruuhka-ajan vuoroista vähennämme tarjontaa sieltä, missä matkustajia on ollut erityisen vähän. Myös tiheästi kulkevilta linjoilta harvennetaan liikennettä matkustajamäärien salliessa. Matkustajamäärät eivät ole vielä palanneet koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.

Valtaosan vähennyksistä kohdistamme kuitenkin hiljaisten aikojen liikennetarjontaan iltaisin ja viikonloppuisin. Harvennamme sellaisia vuoroja, joilla on jo ennestään kulkenut vähän asiakkaita. Olemme myös suunnitelleet harvennukset niin, ettei minkään yksittäisen alueen palvelutaso heikkene liikaa.

Useita suunniteltuja palvelutason parannuksia ei toteuteta tässä vaiheessa. Metroliikenne kuitenkin lisääntyy aiempien suunnitelmien mukaisesti, kun ruuhka-ajan 2,5 minuutin vuorovälillä liikennöidään aamu- ja iltaruuhkien reunoilla entistä pidempään. Raitiovaunut palaavat normaaliin talvikauden tiheämpään liikenteeseen.

Lisäksi bussilinja 235 muuttuu uudeksi runkolinjaksi 200 ja Lauttasaaren bussilinjasto uudistuu.

Muutokset bussiliikenteessä

Helsinki

Ruuhkalinjan 67V (Rautatientori–Torpparinmäki) liikenne päättyy, koska linjalla on kulkenut vähän matkustajia. Korvaavia yhteyksiä tarjoavat linja 67 sekä Tuusulanväylän seutulinjat. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Linjan 39B (Kamppi (M) – Munkkiniemi – Konalan teollisuusalue) liikennöinti päättyy. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Lähibussilinjojen 31 ja 32 (Munkkivuori–Pohjois-Haaga) lauantailiikenne lakkaa. Lue lisää liikennetiedotteesta

Joidenkin tiheästi liikennöivien linjojen ruuhka-aikojen vuorovälit harvenevat, samoin hiljaisten aikojen vuorotarjonta.

Lauttasaaren bussien reitit ja numerot uudistuvat. Lisäksi Lauttasaaren ja Kampin välinen bussiyhteys palaa liikenteeseen. Lue lisää.

Espoo

Ruuhkalinja 238 (Leppävaara–Siikaniemi) lopettaa liikennöinnin. Linjan 244K (Espoon keskus – Kolmperä – Siikaniemi) liikenne lakkaa. Kaikki K-vuorot siirtyvät linjalle 244. Teemme muutoksen, jotta Heinästien alueen koulumatkayhteydet eivät heikkenisi linjan 238 lakkauttamisesta huolimatta. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Korvaavia yhteyksiä tarjoavat Espoon keskukseen kulkevat linjat 243 ja 244, joilta on vaihtoyhteydet juniin sekä uudelle runkolinjalle 200.

Linja 235 muuttuu uudeksi runkolinjaksi 200. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Täydentävän ruuhkalinjan 565B (Espoon keskus – Jupperi) liikenne lakkaa. Linjalla on ollut aamuisin kaksi lähtöä, joiden käyttäjille on tarjolla linjan 565 palvelut. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Linjan 104 (Lauttasaari–Haukilahti) viikonloppuliikenne päättyy vähäisen kysynnän takia. Tarjolla on vaihtoehtoisia yhteyksiä, esimerkiksi linjat 111 ja 112, joilta voi vaihtaa metroon. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Vantaa

Linjan 432 (Martinlaakso–Kivistö–Kirkka) liikenne päättyy vähäisen käytön takia. Vantaan kaupunki järjestää jatkossa Kirkan alueen koulumatkat. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Linjan 739V (Rautatientori–Pohjois-Nikinmäki) liikenne päättyy, koska linjalla on kulkenut vähän matkustajia. Linjaa korvaavat liityntäyhteydet Korson ja Koivukylän kautta sekä Keravan ja Nikkilän seutulinjat. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Lähibussilinja 811 ei enää jatkossa kierrä Rajakylässä vähäisen kysynnän takia. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Linjan 322 sunnuntailiikenne loppuu. Korvaavia yhteyksiä tarjoaa mm. linja 345N, jonka vuorot liikennöivät jatkossa sunnuntaisin koko päivän. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Harvennamme sekä Espoossa että Vantaalla kaupunkien sisäisten ja seutulinjojen vuoroja arkipäivien hiljaisina aikoina sekä lauantaisin. Ruuhka-aikojen vuorovälit harvenevat linjoilla, joilla on erityisen vähän matkustajia suhteessa liikenteen määrään.

Kirkkonummi, Kerava, Sipoo ja Tuusula

Vähennämme vähän käytettyjä vuoroja kuntien sisäisiltä ja seudullisilta linjoilta. Reittimuutoksia tulee yksittäisille linjoille Tuusulassa ja Sipoossa. Keravan ja Tuusulan välillä aloittaa myös uusi linja 963. Uudet reitit ja aikataulut näet reittioppaasta, lisäksi aikataulut tulostettavista aikatauluista.

Kirkkonummi

Kirkkonummella linjan 172 (Matinkylä–Kantvik) viikonloppuliikenne lakkaa. Korvaavana yhteytenä toimii jatkossa linja 173. Linjan 173 Z-vuorot siirretään viikonloppuisin päälinjalle 173. Lisäksi linjan 911 (Kauklahti–Masala–Kirkkonummi), viikonloppuliikenne päättyy vähäisen kysynnän takia. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Sipoo

Sipoon sisäisiltä linjoilta vähennetään erityisen vähän käytettyjä vuoroja. Koulumatkayhteyksiin käytettyihin vuoroihin ei tule muutoksia. Söderkullassa linjat 992 ja 994K eivät kuitenkaan käytä enää Opintien pysäkkejä, vaan kulkevat suoraan Miilin terminaaliin. Lue lisää liikennetiedotteesta

Sipoon kautta kulkevien linjojen 785-788 vuorot vähenevät 10.8. alkaen. Syynä vuorojen vähennyksiin ovat koronan ja sen myötä heikentyneen taloustilanteen vuoksi tehtävät säästötoimet. HSL:n alueen ulkopuolella kulkevien linjojen (786-788) vuorojen vähennykset on kohdennettu ELY- keskuksen toimesta.

Linjan 842 reitti muuttuu, kun uusi Työpaikkatie avataan Söderkullan ja Eriksnäsin välillä. Uuden reittiosuuden myötä linjalle 842 tulee pysäkkimuutoksia. Lue lisää liikennetiedotteesta

Tuusula ja Kerava

Tuusulan Rykmentinpuiston uuden asuinalueen yhteyksiä palvelemaan perustetaan uusi linja 963 Keravan asema – Rykmentinpuisto –Hyrylä –Paijala. Samalla linjan 964B Hyrylä-Paijala liikennöinti loppuu. Asuntomessujen ajan 3.-30.8 Keravan ja Tuusulan välillä kulkee uusi linja 963X Keravan asema - Hyrylä. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Muutokset junaliikenteessä

Junien liikenne harvenee arki- ja lauantai-iltaisin pääradalla ja kehäradalla koronapandemian aiheuttamien säästötarpeiden takia. P-junien vuoroväli harvenee 10 minuutista 15 minuuttiin arkisin ja lauantaisin klo 19–21. I-junien vuoroväli harvenee 10 minuutista 15 minuuttiin arkisin ja lauantaisin klo 18–19. Lisäksi K-junan vuoroväli harvenee 10 minuutista 15 minuuttiin arkisin ja lauantaisin klo 18–19.

R-, Z- ja D-junien aikataulut palaavat taas normaaleiksi, sillä Väylävirastot siltatyöt Pukinmäessä päättyvät.

Siuntioon kulkevien U-junien tunnus vaihtuu X:ksi, ja kaikkien U-junien pääteasema on Kirkkonummi.

Lue lisää liikennetiedotteesta.

Muutokset metroliikenteessä

Metro liikennöi tiheimmällä vuorovälillä aiempaa pidemmän ajan. Tihein vuoroväli on 5 minuuttia linjoilla Matinkylä–Vuosaari ja Tapiola–Mellunmäki. Linjojen yhteisellä osuudella Tapiola–Itäkeskus vuoroväli on tiheimmillään 2,5 minuuttia. Lue lisää liikennetiedotteesta.

Muutokset raitiovaunuliikenteessä

Raitiovaunut palaavat normaaleihin syysaikatauluihin.

Muutokset lauttaliikenteessä

Suomenlinnan lautan aikataulut jatkavat nykyisellään 20.9. asti.

Tarkat aikataulut Reittioppaassa

Voit tutustua uusiin reitteihin ja aikatauluihin Reittioppaassa, kun teet haun päivämäärälle 10.8.2020 tai myöhemmin.