Toimitusjohtaja Rihtniemen seuraajan rekrytointi on käynnistynyt

Uuden toimitusjohtajamme haku on käynnistynyt. HSL:n perustamisesta lähtien toimitusjohtajan tehtävää hoitanut Suvi Rihtniemi jää eläkkeelle, kun uusi johtaja on valmis aloittamaan tehtävässä. Uusi toimitusjohtaja saa luotsattavakseen Suomen ylivoimaisesti suurimman joukkoliikenteen organisaation.

HSL:n vuotuinen talousarvio on 750 miljoonaa euroa ja HSL-liikenteessä tehdään vuosittain noin 400 miljoonaa matkaa, joka on kaksikolmasosa koko Suomen joukkoliikennematkoista.

"Etsimme HSL:lle vahvaa ja visionääristä johtajaa, jonka työtä ohjaa tavoitteemme kestävän liikenteen suosion kasvusta”, sanoo HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava

Vankan johtamisosaamisen lisäksi toimitusjohtajalta edellytetään strategista otetta sekä kykyä toimia kompleksisessa joukkoliikenteen toimintaympäristössä. Hyvä ja rakentava yhteistyö HSL:n omistajakuntien ja muiden sidosryhmien kanssa on välttämätöntä, etenkin kun edessä ovat haasteelliset vuodet koronakriisistä elpymisessä.  

Hakuilmoitus on julkaistu tiistaina 8.9. ja hakuaika jatkuu syyskuun 29. päivään saakka. HSL:n hallitus valitsee uuden toimitusjohtajan loka-marraskuussa.
 

Linkki rekrytointi-ilmoitukseen