Yli 4000 vastausta liikkumiskyselyyn ja kaksi asukastyöpajaa – Kivenlahden metron bussiyhteyksien suunnittelu jatkuu

Metrorata jatkuu Kivenlahteen vuonna 2023, ja samaan yhteyteen suunniteltujen bussireittien suunnittelu on nyt alkanut. Saimme elokuussa järjestämäämme liikkumiskyselyyn 4114 vastausta – kiitos niistä kaikista! Pureuduimme eteläisen Espoon joukkoliikenteen kehittämiseen myös työpajoissa, joissa käsittelimme aihetta yhdessä alueen asukkaiden kanssa.

Metro laajenee viidellä asemalla länteen vuonna 2023. Uudet asemat ovat Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Espoonlahteen rakennetaan myös uusi bussiterminaali. Metron avaaminen muuttaa nykyisiä bussireittejä – mutta miten? Siitä otamme nyt selvää.

Liikkumiskysely oli avoinna verkossa 3.-23.8.2020, ja siitä selvisi muun muassa seuraavia asioita:

  • Alueen nykyinen joukkoliikenne palvelee vastaajien liikkumistarpeita keskinkertaisesti – osaa hieman keskinkertaista paremmin, osaa hieman huonommin, ja pienempää osaa erinomaisesti tai ei ollenkaan.
  • Eniten parannusta toivottiin nykyisten linjojen reitteihin etenkin Saunalahdessa ja Latokaskessa, mutta näilläkin alueilla osa oli erittäin tyytyväisiä palveluun.
  • Yhteyksiä metroon toivottiin etenkin Kivenlahteen ja Espoonlahteen sekä nykyisistä metroasemista Matinkylään.
  • Vastaajien työ- ja opiskelupaikat sijoittuvat laajalti nykyisen ja tulevan metron varteen – etenkin Otaniemi korostuu alueena.  Lisäksi rantaradan varressa Kauklahti, Espoon keskus ja Leppävaara olivat suosittuja työ- ja opiskelumatkojen suuntia. Helsingissä matkustetaan metron varteen aina Kalasatamaan asti ja lisäksi muun muassa Pasilaan, Teollisuuskadun varteen ja Meilahteen.
  • Matka-ajat nykyisessä liikenteessä ovat monen mielestä yleisesti liian pitkiä.
  • Espoon sisäisessä poikittaisessa liikenteessä korostui toive Etelä-Espoon ja Kauklahden välisestä suoremmasta yhteydestä Kauklahdenväylää pitkin ja toisaalta yhteys Etelä-Espoosta Leppävaaraan nykyisen linjan 544 tapaan.

Lue liikkumiskyselyn tuloksista tarkemmin blogista (ensimmäinen postaus ja toinen postaus)!

Työpajoissa syvennettiin ymmärrystä

Asukastyöpajoissa käsittelimme liikkumiskyselyssä ilmenneitä toiveita vielä tarkemmin alueen asukkaiden kanssa. Työpajat järjestettiin 24.8. ja 1.9. koronatilanteen takia etäyhteyksin Teams-ohjelman välityksellä, ja kumpaankin valittiin kymmenen osallistujaa.

Työpajat antoivat vielä syvemmän käsityksen siitä, mitkä ovat nykyisen linjaston ongelmakohtia ja mihin suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Työpajojen keskusteluista selvisi muun muassa, että:

  • Metro koetaan positiiviseksi etenkin Länsiväylän eteläpuolella, missä asema on monilla kävelymatkan päässä.
  • Metron liityntäyhteyksien toivottiin kulkevan ns. oikeaan suuntaan – esimerkiksi Latokaskesta Matinkylään.
  • Vaihtopaikkojen ominaisuuksiin sekä liityntäpysäköintiin toivottiin kiinnitettävän huomiota.
  • Kampin sijaan suoria bussiyhteyksiä toivottiin esimerkiksi Pasilaan ja myös Kehä I:n suuntaan, joka nousi toisessa työpajassa suosituimmaksi vaihtoehdoksi.
  • Linjojen suunnittelu voi perustua vaihtopaikkoina toimiviin solmukohtiin – mutta vaihtoaika liikennevälineiden välillä saisi tällöin olla korkeintaan 5-10 minuuttia.

Lue työpajoissa käydystä keskustelusta tarkemmin blogissa!

Ensimmäinen linjastoluonnos myöhemmin syksyllä

Pyrimme julkaisemaan ensimmäisen linjastoluonnoksen myöhemmin tänä syksynä. Hyödynnämme suunnittelussa nyt keräämiämme pohjatietoja.

Toivomme myös vilkasta keskustelua uudesta bussilinjastosta ja sen suunnittelusta, sillä nyt asiaan on aika vaikuttaa. Miten sinä haluaisit bussien kulkevan, kun metro kulkee Kivenlahteen?

Keskustelua voi käydä Kivenlahden metron linjastosuunnitelman blogissa, jossa kerromme aina linjastosuunnittelun tuoreimmat kuulumiset.

Lisätietoja Kivenlahden metron liityntälinjaston suunnittelusta: hsl.fi/metrokivenlahteen