Vältä turhaa matkustamista – myös vappuna

Tänä vuonna vappu on erilainen kuin tavallisesti. Kehotamme välttämään turhaa matkustamista joukkoliikenteellä myös vappuna, jotta joukkoliikennettä todella tarvitsevat voivat edelleen matkustaa turvallisesti.

Tänä vappuna emme aja lisäliikennettä. Joukkoliikenne kulkee vappuaattona normaalin arkiliikenteen mukaisesti ja vappupäivänä 1.5. sunnuntaiaikataulujen mukaan. Lähijunilla kuitenkin ajetaan normaali viikonlopun yöliikenne.

Perinteisen vapun sijaan tänä vuonna on tarjolla virtuaaliviihdettä, josta voi nauttia etänä. Muun muassa Helsingin kaupungin tarjoamaan virtuaaliseen vappuun voi tutustua täältä: Virtuaaliviihdettä vappuna. Myös Espoon kaupunki on julkaissut etävappuvinkkejä: Vappua voi viettää kotonakin 

Huom! Suomenlinnan lautta ottaa vappuviikonloppuna kyytiin tavallista vähemmän matkustajia vuoroa kohden koronaviruksen takia. Vappu ei tänä vuonna ole otollinen aika suunnata linnoitussaarille. Lautta, jossa on paljon väkeä pienessä tilassa, on virukselle otollinen paikka levitä, joten matkustaminen Suomenlinnaan kannattaa koko epidemian ajan rajoittaa välttämättömään.

Asukkaat tarvitsevat lauttaa välttämättömiin menoihinsa. Vieraillaan me muut saarilla sitten, kun epidemia on ohi.

Lisätietoa vapun liikenteestä liikennetiedotteessa

Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista joukkoliikenteeseen